perjantai 31. lokakuuta 2008

Jehkotar CardChallenge#30


Perjantai ja jälleen haasteen aika! Melkein vaivuin epätoivon suohon huomatessani lisäoption tähän haasteeseen: kortti miehelle!! Luulin jo joutuvani jättämään väliin koko kisan, mutta sitten muistin tutkia kansioni, jossa oli jostain leimakuvavaihdosta saamiani kuvia. Ja kuinka ollakaan, löytyi poikamainen kuva! Eipä muuta kuin värittelemään, ensin Pro Markereilla ja sitten öljyliiduilla päälle. Paperit Memory Box ( ihania).

Kiitos Susanne, mukava malli kertakaikkiaan.

torstai 30. lokakuuta 2008

Palkinto! Ja toinenkin!

Sain jo muutama päivä sitten palkinnon Susannalta, kiitos vaan! Olen tässä sairastellut sen verran, että kaikki puhti on ollut poissa. En siis ole jaksanut laittaa tätä eteenpäin, ja tällä hetkellä suurin osa kyläilyblogeistani varmaan on sen jo saanutkin.

No tänään räpsähti toinen palkinto Sammacolta, kiitos siitäkin! Tätä nyt yritän jakaa vaikkapa Susannalle ja Kristalle. LISÄYS: jäi päivällä tuo linkittäminen kesken ja nyt en saa millään tuota palkinnon kuvaa siirrettyä blogiini. Joten en siis laita tätäkään palkintoakaan kiertämään. Mutta Susanna ja Krista kyllä inspiroivat ilmankin!

perjantai 24. lokakuuta 2008

Jehkotar CC#29


Vapaapäivien suurin riemu lienee se, että voi ihan rauhassa keskittyä korttihaasteisiin. Eipä olekaan pitkään aikaan ollut vapaapäivää perjantaina..No nyt oli ja sainkin tehtyä kortin heti tänään. "Luonnostelija"vuorossa tällä kertaa TIIA, kiitos kovasti mallista. Ensinäkemältä meinasi luonnos olla hankala, mutta kun idea iski, niin palaset loksahtelivat kohdilleen todella helposti. Kuvat väritetty taas chalkseilla.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Hiirulaiset


Täytyy laittaa ihan näytille meidän uudet hiirineidit. Tässä tutkimusmatkalla Tiuhti ja Viuhti. Ikää kohta 7 viikkoa.

Jehkotar CardChallenge#27


Tällä kortilla sitten mukana haasteessa! Ensimmäinen kerta kun tein kortin tällä lintuleimasimella. Leima on hankittu jo tovi sitten, mutta ei oikein ole innostanut aiemmin. Tämänviikkoinen haaste sopi tähän aikas hyvin, heti tuli lintunen mieleen kun näin luonnoksen.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Tilda and Company challenge 40

Challenge 40, Tabbed Sketch
Here is the sketch. It was so nice sketch. liked it lot! I needed some changes with my colouring and so I desided to use chalks. FUN!

Tämän kuvan olen väritellyt pelkillä chalkseilla. Tykkään kovasti niilläkin väritellä. Tuntuu ihan mukavalta vaihdella tyylejä, ettei pääse jumiutumaan yhteen tuttuun turvalliseen.

Sketch Saturday#20


This Tilda is coloured with my new watercolours. I´ve been practicing lately.. Image is quite a difficult to colour with watercolours, it´s easier to colour with oil pastels, I think. Anyway, sketch was great and it was so fun to make a card!


Tässä yksi harjoittelukappale, joka oli aika vaikea väritettävä. Öljyliiduilla tämän saa aikas helposti väritettyä kun ei ole paljoa yksityiskohtia, mutta vesivärien kanssa ei oikein ole vielä löytynyt sitä omaa linjaa.

lauantai 11. lokakuuta 2008

Jehkotar CardChallenge


Tämänviikkoiseen haasteeseen luonnoksen oli tehnyt Tiina38! Kiitos kovasti luonnoksesta ja aivan upeita kortteja DT:läisillä, kuten yleensäkin.

Olen tehnyt viime aikoina hankintoja, ostin vesivärit paikallisesta taidetarvikeliikkeestä. Käytin tähän haasteeseen yhtä harjoittelun tulosta. Värittäminen vesiväreillä on sekin ihan hauskaa, mutta harjoittelemista vaatii! Tämä kuva oli aika helppo värittää jos vertaa tonttu-Tildaan, jota paraikaa harjoittelen.

tiistai 7. lokakuuta 2008

Ismaki# 34 -Kianel

You can find the sketch here.
Here it is, my entry to Ismaki. It was so hard to do it. Sketch was interesting and beautiful but I was messing around with all papers and cutting and everything!! Now I noticed all sewings are missing! Well, tried to replace my mistakes with glitterspots...This is not a traditionally coloured Christmas card, but I like it! ( text means Christmas Joy, I guess!)


Vaikeuksia taas! Unohdin kaikki ompeleet mitä piti luonnoksen mukaan olla, sähläsin oikein urakalla noiden leikkausten kanssa ( siis nuo kaaret tuossa ruskeassa paperissa) ja meinasi tuo turkoosi paperikin jäädä laittamatta. No kuitenkin olen jollain lailla tyytyväinen tulokseen.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Ismaki #33 -Beatrix


Ismaki´s challege was just fine to this image!! I got it from my friend Susanna from Korttimylly and I´proudly presenting it now. So sweet teddy bears! I almost skip this weeks challenge but then I remembered those lovely bears. I used my new papers (my favourite colours) and coloured with Distress Ink.


Meinasi jäädä Ismaki väliin, kun kuvittelin sen olevan liian hankala, mutta sitten muistin nämä nalluskat.. Lainailin hieman Susannan leimasimia taannoin ja nyt vasta muistin nämä kuvat.

Ja taas uusia papereita Heinikasta.

Tilda and Co #38


USE A SKETCH

I´ve been waiting for a sketch and now it is here. Previously challenges were too tricky for me ( sorry about my english..) I´ve been busy lately, but today i made this card for Tilda&Co. It was so simple sketch, I liked it lot!!


Monta viikkoa meni ohitse Tilda&Co haasteissa, olivat liian haasteellisia! Mutta nyt oli kaiken kiireen keskellä tartuttava kun kerran luonnoskin oli tehty. Sain muuten Heinikan tilauksenkin, ja sieltä ovat tähän korttiin käyttämäni paperit..ihania!