perjantai 30. lokakuuta 2009

P*skarteluhaaste 12 Pitsi

Kaiken kutomisen ja virkkaamisen välillä sain pakotettua itseni kortteiluunkin. P*skiksen teemana oli pitsi, kuten varmaan kaikki tietävätkin. Ajattelin kokeilla jotain muuta kuin perinteistä pitsiä, vaikka sitten sorruinkin laittamaan sitä sisäsivulle.
Eli olen tähän etukanteen käyttänyt leveää pitsiä ja Glimmer Mistiä ( ooo, eka kerta!). Eikös olekin muuten tasaisesti sumutettu?!
Sitten vaan pitsit pois. Ruusun olen leimannut VersaMarkilla ja päälle kultaista kohojauhetta.



Sisuksissa sitten sitä samaa pitsiä, jolla tein etuosan. Kuvaaminen osaottautui taasen haasteelliseksi, joten siitä syystä näyttäisi tuo pitsi olevan vinossa. Ei se ihan oikeesti ole, vaan kuvatt kansi hieman kohotettuna.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Colour Create haaste

Colour Create Challengessa oli tarkoitus tehdä valkoinen kortti. Enpä ole ennen tähän haasteeseen osallistunutkaan.
Kävin eilen veivailemassa Cuttista Karitalla. Veivailin tuota ihanaa lumihiutaletta ja se piti saada korttiin asti. Mikäs sen kanssa paremmin sopisi kuin valkoinen väri.
Bongailin tuon taittelumallin taas You Tubesta.


This is my entry to Colour Create Challenge. I just love this charming snowflake and it fits perfectly with white card.




Ja sisäpuoli. Kimalteet ovat vielä märät kun olen kuvan ottanut. Lumihiutaleessa on myös kimalletta, mutta ei oikein näy kunnolla kuvassa.

Picture from inside. All Stickles glitter are still wet...

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

JCC#79

Ihmeiden aika ei ole ohi, sain tehtyä kortin! Viime aikoina on hieman vaivannut into tehdä kortteja. Oikeastaan kaikki alkoi väritysinnon puutteesta ja jatkui sitten koko kortteiluun. No, olen keksinyt neulomisen tai mun mielestä sitä pitäis kutsua kutomiseksi. Taitaa ollakin parempi, että tekee sitä mikä kiinnostaa, ettei mene väkisin vääntämiseksi.
Tälle kortille oli tilaus, piti tehdä tanssahteleva neito ja tuo teksti.
Tytsy on kohotettu kaksinkertaisilla 3D tarroilla. Tekstin kanssa meinasi taas tulla kammo, mutta sain sen jotenkin ujutettua tuohon. Kulmista jätin suosiolla koristeet pois kun en millään löytänyt sopivia.



perjantai 16. lokakuuta 2009

Sarah Kay joulukortti

Onpas ollut varsin tuottelias viikko tämä kulunut. Ihan olen saanut aikaiseksi yhden kortin. Oikeastaan kortti on vieläkin vähän keskeneräinen, kun sisushärpäkkeet puuttuvat. Tein tämän johonkin haasteeseen, mutta en kyllä muista yhtään, että mihin. Taitaa olla jo osallistumisaikakin ohitse. Tästä tuli sellainen "ei ihan mieleinen kortti", ei oikein taas idea toiminut. Pukin kuva on kiinnitetty tarrapaloilla noiden taustapapereiden taakse, papereissa siis leikattu aukko. Paperit ovat myös kiinnitetty tarroilla, joten ovat hieman koholla. Ja jäi tuo punainen kartonki häiritsemään tyhjyydellään..



keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Tunnustus!



Mulle lähetettiin tällaisia pari kappaletta, kiitos vaan Pammu ja SannaS!! Tarkoitus olisi siis paljastaa 7 asiaa itsestään. Kattotaas...

1) Mun suurin pahe on suklaa. Jos yritän olla lakossa, saan vieroitusoireita aivan kuin alkoholistit sun muut

2) Mä olen hyvä jättämään projekteja kesken. Kaapeissa on vaikka kuinka monta kaulaliinaa puolivalmiina yms..

3) Olen hamstraaja. Esim. vaatehuoneeni pullistelee muovipusseja, jossa on neitiyhdeksänveen vanhoja vaatteita, jotka odottavat nuorimmaisen kasvua. Välissä ne ovat käyneet kummitytölläni.

4) Joskus (aika usein) en saa mitään aikaiseksi

5) Toisinaan teen sitten ihan liikaa kaikkea ( ja yleensä yhtä aikaa)

6) Olen heräteostoksissa hyvä

7) Hermostun liian helposti, varsinkin jos jokin ei mene niinkuin haluan

Nyt rupes ihan nolottamaan...
Ja toteutan nyt kohtaa 4, eli en laita eteenpäin..

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Jehkotar CardChallenge#78

Täytyy ihan tuulettaa täällä! Osallistuin Jehkottareen!! Ja tein samalla kolmannen joulukorttini tälle vuodelle!! Suuri saavutus molemmat.
Leimailin tätä kuvaa kerran Karitalla, ja innostuin jo silloin siitä kovasti. Mutta nyt kun sain ekan väritettyä, niin olen aivan myyty tämän edessä. Tämä on sitä mitä kaipaan talvesta; paljon lunta ja muutama aste pakkasta. Harmi vaan kun täällä etelässä totuus on viime vuosina ollut jotain muuta. Olen saanut sen myötä varmaan ikuisen kaipuun johonkin pohjoiseen, Lappiin tekisi niin mieli mennä. Varsinkin joulu olisi ihana viettää metrin korkuisten hankien keskellä..
Jaahas, nyt meinas mennä ihan tunteelliseksi, jospa otettais kuvat seuraavaksi.

Eli tässä malli:


Ja tässä lopputulos. Kiepauttelin hieman mallia itselleni sopivaksi. Taas iski tekstikammo, ei riittänyt tila :(
Ja yksi syy oli kanssa se, että varasin Paperinauhasta uuden tekstileimasinsetin, joten odottelen sitä ekaksi.

perjantai 9. lokakuuta 2009

P*skarteluhaaste Punainen ja vihreä

P*skiksen teemana siis oli tuo punainen/vihreä, mutta ei joulukortti.
Käytin tähän korttiin ekaa kertaa Paperellasta aikoinaan hankkimaani kirahvileimaa. Tällä oli niin vekkuli ilme, jonka takia se oli pakko saada.
Ja sitten mulla oli taas fiksu idea vääntää vähän erilainen kortti, johon törmäsin jossain blogissa. En vaan millään muistanut mistä sen löysin, joten ohjeet jäivät sille tielle. Koska olen siis fiksu, yritin tehdä ilman niitä. Eipä siitä mitään tullut. Löysin lopulta
ohjeetkin, mutta mulla oli niin vakaa päähänpinttymä käyttää soikeaa kirahvin kuvaa ( olisi varmaan onnistunut neliön mallisella paremmin), että meinasi lähteä taas käsistä koko homma. Aikani räpelsin ja räpelsin niin sain kuvan taittumaan keskeltä aika ikävästi. Ei siinä muuta kuin peittelemään mokiani ekaksi tuolla kiekuralla ja sitten vielä kirahvin kaulaan laitetulla rusetilla.
Joskohan sitä joskus oppisi olemaan vähän vähemmän itsepäinen?




Tässä ideana se, että tuo ulos vedettävä osa ei lähde irti normi taskukortin tavoin. Se vaan nostaa leimakuvan ylös. Olen leimannut myös tekstin Hip Hip Hurraa tuohon esiintulevaan osaan.

torstai 8. lokakuuta 2009

Hääkorttia taas pukkaa

Nuorimmaisen lapsen kummit paukauttivat naimisiin kertomatta etukäteen. Hmh. No ei se haittaa, kortti syntyi siitä huolimatta. Vaikka yrittivät välttää suurta kansanjuhlaa.. Mikähän siinä on, että lähipiiriläiset eivät enää harrasta kirkkohäitä..omituista..







Nimiä hieman sutattu, kun lahjukseen osallistui muutkin kuin oma sakki.
Laitoin tähän korttiin netistä kopsatun ja tulostetun runon. Kommentoin tänään Miijjan blogissa noista runoasioista ja tekijänoikeusjutuista. Olen Karitan kanssa hieman mietiskellyt että koskeeko nämä kiellot myös runoja, joita netistä saa pilvin pimein.
Kommentoikaa ilman muuta jos teillä jotain tietoa on asiasta.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Tampereelle messuille!

Oletko kenties menossa Tampereelle Kädentaito-messuille lauantaina 14.11? Nyt olisi oiva tilaisuus saada lippusi halvemmalla, jos tulet mukaan kimppaan! Käy katsomassa Karitan blogista lisätietoja!!