Luvattoman kauan kesti taas, kun saan postattua tätäkin korttia.. Pitkästä aikaa osallistuin askartelutapaamiseen, tällä kertaa Maissin järjestämään "kokoontumiseen" tämän kuun alussa. Tapaamisessahan oli haasteena tehdä mekkokortti. Paikan päällä sai valita kolmesta eri mekkomallista omansa. Itse valitsin kastemekoksi mieltämäni mallin, sopivasti tälläiselle kortille on lähitulevaisuudessa tarvettakin, kun suku saa uuden jäsenen ;) Paree olla sitten tyttö!
Mekosta tuli minun makuun liian pienikokoinen kortti, joten kiinnitin sen tavalliseen neliökorttiin etusivulle.
Tässä kuvassa näkyy paremmin, että mekko on avautuva. Ajattelin mekon sisäpuolelle laittaa runon, kunhan aika koittaa. Neliökortin sisälle tulee sitten jotain muuta tekstiä. Mekon alareunassa ihanaa pompulanauhaa ja pitsiä, joita tapaamisessa oli myynnissä "lähikaupassa" eli Klemmarikellarissa. Kulmissa olevat helmikiekurat ovat myös paikan päältä ostettuja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kastekortit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kastekortit. Näytä kaikki tekstit
tiistai 16. lokakuuta 2012
lauantai 30. kesäkuuta 2012
Kastepäivänä
Ystäväni tarvitsi uudelle kummipojalleen korttia kastejuhlaan ja olinkin jo sitä tekemässä hänelle kunnes piipahdin Camillan blogissa. Piipahdus oli taas kovinkin hyödyllinen, kun löysin sieltä idean hieman toisenlaiseen "korttiin". Päätin tehdä sitten vaunut kortin sijasta. Vaunun kylkeen liimattu Magnolian perhonen, vaunun kuosi myös Magnoliaa.
Kuomun päällä pari sinistä ruusua ja sisäpuolella näkyy aavistuksen metalinen sydän. Kuomun reunassa tietysti pitsiä.
Sisälle mahtuu kukkien lisäksi pikkuinen kortti, johon voi tervehdyksensä kirjoittaa.
Tunnisteet:
askarteluja,
Kastekortit,
Magnolia-kortit,
Vauvakortit
lauantai 24. syyskuuta 2011
"Pussikortti"
Hieman hatusta vedetty tuo otsikko, mutta erittäin vapaasti suomennettu norjalaisesta versiosta "posekort". Oikeasti nimi voisi olla kirjekuorikortti, mutta ainakin itselleni tulee siitä toisenlainen kortti mieleen. Tämä tehty siis kirjekuoren päälle. Kuori on ollut valmiiksi sivusta aukeava, mutta läppä on nyt leikattu pois.

Sisälle kartongista tehty tagikortti.

Nyt taidan vaihteeksi siirtyä kilisyttelemään sukkapuikkoja;)
Hauskaa viikonloppua!
Sisälle kartongista tehty tagikortti.
Nyt taidan vaihteeksi siirtyä kilisyttelemään sukkapuikkoja;)
Hauskaa viikonloppua!
tiistai 17. toukokuuta 2011
Kortteja,kortteja, kortteja...
Viime päivinä kaikki liikenevä vapaa-aika on mennyt kortteillessa. On tehty eläkekorttia, vauvakorttia ja valmistujaiskorttia, tekemättä on vielä muutama YO-kortti ja synttärikortti. No, ihan mielelläänhän tätä tekee;)
Ensiksi kastekortti poikavauvalle. Tarkoituksena oli tehdä aika simppeli kortti, koska tämä matkustaa postin mukana pidemmälle, mutta kummasti koristeita lisääntyi;) Valitettavasti kaunis Priman paperi vain peittyi niiden alle. Pion Designin paperista leikattu perhonen kyllä onneksi hieman korvaa alle jääneitä.

The past few days I´ve been making cards, cards and cards... There was a card for a pensioner, a card for a graduation and this card for a baby boy`s christening. And my job isn´t ready yet..
HAASTEET/CHALLENGES:
Sketchy Colors: Challenge #71
-----------------------------------------------------------------------------------
Sitten eläkeläiskortti. Toiveena oli kellertävää tai rusehtavaa värimaailmaa. Yllättäen näitä värejä löytyi paperien sekamelskasta, jota varastoksi kutsutaan yleensä. Kuvaksi valikoitui Stempelgledenin tirppa.

Sitten vielä valmistujaiskortti nuorelle neitoselle. Kaavat on Mariannen ohjeiden mukaan tehty, nyt oli ihan mitatkin kun aiemmin kopioin vain kuvien perusteella.

maanantai 13. joulukuuta 2010
Kastepäivänä
sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
Vauvakortti
Tämäkin vauvakortti on jäänyt postaamatta, löysin ikäänkuin vahingossa kuvan koneelta. Tilaustyönä tehty, ilman sen kummempia toiveita. Ajattelin tehdä vähän erilaisemman kuin aikaisemmat vauvakortit, lähinnä siis värimaailman osalta. Aiemmin olen aina tehnyt joko vaaleanpunaisen tai -sinisen. Nyt käytin Graphic45:n hieman kellertävää (tai jotain lohenpunaista se sittenkin taitaa olla) paperia.

maanantai 29. maaliskuuta 2010
Kastekortti tytölle
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)