Näytetään tekstit, joissa on tunniste syntymäpäivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syntymäpäivä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. toukokuuta 2011

Miehelle..

Nämä ovat niitä ikuisia haasteita itselleni, tehdä miehelle synttärikortti... Tällä kertaa kyseessä 30 v-kortti. Pähkäilin tätäkin monet illat ja yöt, mikään ei oikein tuntunut olevan sopivaa. Löysin yllättäen varastostani Tim Holtzin leimat ja päädyin niihin. Lisätäkseni stressiä, ajattelin käyttää myös Paperitaivaan DT-paketista saamaani Perfect Pearlsia. En ole oikein kyseistä ainetta oppinut käyttämään, ja nytkin vaikeuksia riitti. Sormissa tuntui olevan enemmän pulveria kuin kortissa :/
No, jotain sain onneksi aikaan ja ihan tyytyväinen oli tilaaja ja täytyy myöntää, että itsekin olen.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Nuorelle neidille

Kummitytön synttäreitä vietellään taas kotvan kuluttua, nyt olenkin hyvissä ajoin liikenteessä. Tosin kyllä viime minuuteille menee tämä postaus, tarkoitus oli osallistua Sketch Saturday haasteeseen. Lisäksi Sketchy Colors haasteesta nappasin korttiini värit vihreä-sininen-musta. Nyt jorinat sikseen ja linkkiä laittamaan;)



Almost skipped following challenges.. but here is my entry, in time!

HAASTEET/CHALLENGES:

Sketch Saturday: Challenge#156 Sketch
Sketchy Colors: Challenge #72 Green, blue and black

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Synttärikakku

Vaihdoin vaihteeksi musteet elintarvikeväreihin ja maalailin marsipaanille Littlest Pet Shop kissan. Nuorin tyttäreni täytti 5 vuotta ja toiveena oli tällainen kuva kakkuun. Todella mukavaa vaihtelua ja helppoa, vaikkakin jäin hieman kaipaamaan varjostuksia.. No, tämä oli eka kerta, ehkä jatkossa sitten panostan enemmän tähänkin asiaan. Tarkoitus oli myös tehdä sokerimassasta kukkasia koristeeksi, mutta eihän sitä sitten ehtinytkään, töitäkin piti tehdä;)

lauantai 4. syyskuuta 2010

65-vuotiskortti

Omiin tarpeisiin tällä kertaa synttärikortti, joka menee tänään äidilleni. Vaihteeksi taas telinekortti, johon käytin Magnolian Something Old paperia pelkän kartongin kera. Hieman pitsiä ja helmiä ja se oli sitten siinä. Teksti leimattu Marthan leikkurilla tehtyyn kartongin palaseen.





A birthday card for my mother, made an easel-card with Magnolia´s lovely Smething Old-paper. Some lace and pearls and that´s it.. Used Martha´s punch for textbanner.

HAASTEET/CHALLENGES:

Our Creative Corner: ABCs and 123s

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Pikakortti P*skisBingoon

Meinasipa taas toteutua lausuma, että suutarin lapsella ei ole kenkiä. Esikoisellani oli tänään kymppisynttärit ja kuinkas ollakaan, korttia väänsin ihan viime minuuteille asti ennenkuin likka saapui koulusta..
Kortti sopii myös tämän viikon P*skisBingoon, rivinä siis musta-niitti-kimalle. Korttimallin bongasin viimeisimmällä blogirundillani, muistaakseni olin silloin jossain Norjanmaalla
. Kortti oli alkujaan kokoa 15x15, mutta sivureunoista taittelin 2 ja 1 cm kohdalta, joten kortin kooksi tuli 15x13 cm. Sisäosassa musta kartonki, jonka kiinnitin turkoosien väliin. Mustan kartongin ala- ja yläpuolelle jäi tyhjää tilaa taitosten takia, voisi vaikka sanoa 3D-kortiksi;) Mustalle kartongille kiinnitetty turkoosia kartonkia, johon kitara leimattu ja kohotettu kirkkaalla kohojauheella.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Synttärikortti

Neiti nuorimmaisen 4 vee synttärit lähestyvät kovaa vauhtia. Kaiken tohinan keskellä meinasi kortti unohtua, mutta onneksi Täti muistutti, tänks! Kiitos kovasti muuten kannustavista kommenteistanne edellisen postauksen alakuloisuuden alhossa! Tässäkin kortissa pieniä mokia tuli, mutta ei ainakaan niin toivotonta oloa kuin silloin;)


tiistai 1. syyskuuta 2009

StampARTic Sketch Challenge

StampARTicissa on taas kuun vaihteessa luonnoshaaste. Taidan ihan ekaa kertaa olla samana päivänä liikenteessä ;) Silkkaa sattumaa oli, että olin jo eilen alkanut suunnittelemaan korttia äitini synttäreille. Halusin korttiin Priman leimasimella tehdyn kukan, jota jo käytin viime jouluna koristeena. Olin sommitellut kukkaa soikioon ja kas kummaa, että se sitten sopi juuri tähän kisaan!
Lopputulos ei ihan ollut sitä mitä olisin halunnut, mutta nyt täytyy tähän tyytyä.


It´s a StampARTic sketch challenge time again!! Oh boy, I´ve succeeded in a same day!!
Maybe because I had already yesterday figure out what I want to use in my mothers birthday card ( a flower with Prima´s stamp). And I wanted it in the oval...
I´m not quite satisfied with the result..maybe it´s OK, don´t know


sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Whiff of Joy Guest Blog Hop

Katharina etsii vierailevia WOJ BLOG HOP DT:läisiä synttäreiden kunniaksi, suomeksi sanottuna siis kilpailu. Yllytyshullu kun olen, niin tekaisin taas yrityksen kyseiseen kisailuun.

There´s a very interesting competition over Katharina´s blog. She is looking for a Blog Hop guest DT. Here is my entry:



perjantai 3. heinäkuuta 2009

Hääkortti ja kaikkea muuta

Vihdoinkin toimivien nettiyhteyksien äärellä! Ollaan lasten kanssa oltu viime päivät mökillä ja korvessa ei mikään nykyaikainen toimi.. mokkulan avulla olen ollut kyllä linjoilla, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin pimennossa kun sivuista ei aukea kuin puolet.
Tästä syystä on jänyt postaamatta jos jonkinlaista korttia. Huomenna olisi naapuriemme häät, jonne olen nyt tehnyt kolmannen kortin, kun mikään ei ole miellyttänyt silmää. Tässä toinen versio ( eka on postattu jo aiemmin)







Sitten se kolmas, jonka kelpuutin. Kuva ei ole mikään huippulaatuinen, sori vaan. Kortista puuttuu vielä värssy, joka tulee tuohon vasempaan siivekkeeseen.






Sitten niitä kaikkia muita kortteja: ekaksi työkaverin tilauskortti pojalleen





Ja sitten oli tarkoitus laittaa ihan muuten vaan syntynyt kortti, mutta muistinkin, että tein sen StampARTicin luonnoksen mukaan, joten teen siitä sitten oman postauksen.

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Sketch Saturday#53

It´s been long long time since I have participated to SS and use Sarah Kay images in my cards. Well, now I have done both. I made a birthday card for my goddaughter. Now I noticed SS have birthday too, so GONGRATULATIONS!!!

Pitkä aika siitä kun tuli osallistuttua Sketch Saturday-haasteeseen! Enkä varmaan ole käyttänyt Sarah Kay kuvaa kortissa sitten kuin viimeksi ( ja siitäkin on pitkä aika). Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kuten myös onnittelut kortin myötä kummitytölleni ja Sketch Saturdaylle synttäreiden johdosta.