Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jehkotar CardChallenge. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jehkotar CardChallenge. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

JCC #89

Mun piti jo jouluksi tehdä tällainen kukkaruukkukortti jouluisilla kukilla, mutta en sitten jostain syystä sitä tehnyt. Nyt sitten korjasin tämän puutteen ja osallistun Jehkottaren haasteeseen. Aika keväinen tästä tuli yllättäen, mutta ihan kivaa vaihtelua jouluisiin!

Kukat tehty "uudella" leikkurilla, uusi sen takia, että enpä ole sitä aiemmin käyttänyt. Ja perhonenkin on uusi..

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

JCC#79

Ihmeiden aika ei ole ohi, sain tehtyä kortin! Viime aikoina on hieman vaivannut into tehdä kortteja. Oikeastaan kaikki alkoi väritysinnon puutteesta ja jatkui sitten koko kortteiluun. No, olen keksinyt neulomisen tai mun mielestä sitä pitäis kutsua kutomiseksi. Taitaa ollakin parempi, että tekee sitä mikä kiinnostaa, ettei mene väkisin vääntämiseksi.
Tälle kortille oli tilaus, piti tehdä tanssahteleva neito ja tuo teksti.
Tytsy on kohotettu kaksinkertaisilla 3D tarroilla. Tekstin kanssa meinasi taas tulla kammo, mutta sain sen jotenkin ujutettua tuohon. Kulmista jätin suosiolla koristeet pois kun en millään löytänyt sopivia.



sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Jehkotar CardChallenge#78

Täytyy ihan tuulettaa täällä! Osallistuin Jehkottareen!! Ja tein samalla kolmannen joulukorttini tälle vuodelle!! Suuri saavutus molemmat.
Leimailin tätä kuvaa kerran Karitalla, ja innostuin jo silloin siitä kovasti. Mutta nyt kun sain ekan väritettyä, niin olen aivan myyty tämän edessä. Tämä on sitä mitä kaipaan talvesta; paljon lunta ja muutama aste pakkasta. Harmi vaan kun täällä etelässä totuus on viime vuosina ollut jotain muuta. Olen saanut sen myötä varmaan ikuisen kaipuun johonkin pohjoiseen, Lappiin tekisi niin mieli mennä. Varsinkin joulu olisi ihana viettää metrin korkuisten hankien keskellä..
Jaahas, nyt meinas mennä ihan tunteelliseksi, jospa otettais kuvat seuraavaksi.

Eli tässä malli:


Ja tässä lopputulos. Kiepauttelin hieman mallia itselleni sopivaksi. Taas iski tekstikammo, ei riittänyt tila :(
Ja yksi syy oli kanssa se, että varasin Paperinauhasta uuden tekstileimasinsetin, joten odottelen sitä ekaksi.

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Jehkotar CardChallenge#58

Mä oon ollu eilen vähän veivaamassa, kuten kuvasta näkyy. Kyseessähän on siis Cuttis, jota Karitalla veivasin eilisen illan. Uppouduin aivan täysin laitteen lumoihin, lapsetkin saivat olla oman onnensa nojalla ulkona.. onneksi on tuo hieman vanhempi neiti, joka suostui vahtimaan pienempäänsä. Äiti sai hetken omaa aikaa kun äijätkin ropasivat auton kanssa.
Haasteen suunnittelijana tällä kertaa Paula, kiitos siitä!




Ja sisäpuoli:

lauantai 16. toukokuuta 2009

Jehkotar CardChallenge#57

Tässä tekeleeni Jehkottaren haasteeseen, jonka siis oli mukaillut Jehkotar itse. Tavoitteena oli käyttää embossausta. Itse käytin sitä tuohon kiekuraan. Ensin leimasin kiekuran Aged Mahogny Distressillä, päälle kirkasta kohojauhetta. Kuvassa ei tuo kohotus näy sitten tippaakaan, mutta on se ihan oikeesti kohotettu. Väritin myös "hankaamalla" ( Vintage Photo ja Aged Mahogny) tuon akvarellipaperin, jossa kiekura on. Vaikka paperi ei ihan valkoinen olekaan, silti se loisti valkoisuuttaan lämminsävyisen taustapaperin kanssa.





Jaa, pitäisiköhän näyttää kaikki tästä tekeleestäni..Kyseessä ei ollutkaan kortti, vaan laatikko!
Karitan inspiroimana ja ohjaamana väänsin laatikon ja tarkoitus olisi tehdä näitä vielä kolme lisää. Ajattelin näitä meinaan lahjoittaa opelle ja tarhatädeille. Tämä ensimmäinen on kyllä niin harjoituskappale kuin olla voi, ehkäpä jo seuraavaan olen ottanut oppia virheistäni. Sisäosaa en ole kuvannut, kun kamera ei halunnut olla yhteistyössä. Laatikkoon ohjeet saa Kirstenin blogista kohdasta tutorial. Linkki löytyy oman blogini sivussa olevasta blogirimpsusta.


sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Jehkotar CardChallenge#56

Ja taas vaihteeksi Jehkottaren haasteeseen! Maissi oli suunnitellut aikas ihanan mallin, ja mielestäni se sopi hyvin tälläiseen pitkulaiseen korttiin ( hienosti nimettynä varmaankin cabinet-kortti). Siitä en tiedä onko tällä cabinetilla jotain määrämittoja, mutta nyt tein itse korttipohjan akvarellipaperista. Akvarellipaperia tulee enää harvoin käytettyä, koska tykkään Distresseillä väritellä Cansonin paperille.
Meinasin ensin tehdä tästä korttia päiväkotiin tai kouluun, mutta tuli ehkä kevätkortiksi aika synkät värit (vaikkakin on ihanan ruskea). Katsotaan, miten käy. Mitä todennäköisemmin tässä ehtii vielä syntyä muitakin!




Tässä sisäosassa on tasku, jossa on ns. tagi sisällä. Jos tämä nyt päätyy opelle tai tädeille niin ajattelin siihen laittaa jonkun "ajatelman". Molemmilla lapsilla vaihtuvat tutut aikuiset, hieman haikeaa aikaa siis elellään.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Jehkotar CardChallenge#55

Luovan tauon jälkeen löytyi aikaa osallistua Jehkottaren haasteeseen, joka tällä viikolla oli Oliverian käsialaa. Tykkäsin kovasti luonnoksesta ja teinkin taas vähän isomman kortin, jotta olisi kaipaamaani tilaa laittaa kaikki oleellinen. Nyt vasta huomasin kylläkin, että koristeita jäi vähän uupumaan, mutta en anna asian vaivata!
Olen tässä hiljaisuuden aikana tehnyt muutaman kortin työkavereille tilauksesta, mutta laitan myöhemmin niistä kuvaa. Nyt täytyy mennä ottamaan univelkaa takaisin!



perjantai 17. huhtikuuta 2009

Jehkotar CardChallenge # 53

Uuden blogin ensimmäiseen haasteeseen taas innolla mukaan! Tämä taitaa olla vasta toinen tämän mallinen kortti minkä olen tehnyt. Ehkäpä siksi sitä olikin mukava tehdä. Luonnoksen tekijänä Arja, kiitos kovasti!
Korttin pääsi tällä kertaa haaveilemaan uutukainen WOJ-tyttönen. Tytsy on leimattu uutuushankinnalle Cansonin paperille. Kyllä oli muuten hyvä väritellä Distresseillä.
Kuvan laatu ei ole päätähuimaava, näin iltamyöhään ei meinannut saada kunnon kuvaa ollenkaan.


lauantai 11. huhtikuuta 2009

Jehkotar CardChallenge#52

Vihdoin ja viimein sain sormeni upotettua synttärihaasteeseen! Olin siis perjantaina töissä ja en sitten millään olisi malttanut odottaa, että pääsisin haasteen kimppuun. Nuo taittelukortit kun ovat vallanneet sydämeni! Haaste oli kuin just mulle tehty! Hieman vaikeuksia tuotti vain leimakuvan valitseminen, melkein joutui vetämään pitkää tikkua=)
Haasteen tekijänä siis MariaH. Otsikosta pääsee tutkimaan mallia.




Ja tässä kortin kansiosa, johon oli jotain laitettava, kun oli niin tyhjän näköinen:

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Jehkotar CardChallenge#49

Mun blogissa taitaa olla päivitykset vain kerran viikossa nykyään ja silloinkin on aina kortti Jehkottareen.. Hieman on inspis hakusissa, tuntuu että ei oikein enää paukut riitä kortteilulle. Ehkäpä se tästä ajan myötä, toivottavasti!
Kuva jota käytin tässä kortissa sai melkein roskistuomion. Taustaa värittäessä muste ( Distress) levisi oudosti jättäen ihmeellisiä "tahroja" ja väri ei ollut sitä mitä ajattelin (Tattered Rose). ihmeen rusehtavankellertävä?!? Mutta kuinkas ollakaan, muistin Leimailutaivaassa ostamani Basic Greyn Porcelain lehtiön ja taustapaperit olivat kuin tehdyt värittämälleni taustalle. Joten eipä joutunut kuva roskiin ;)


lauantai 14. maaliskuuta 2009

Jehkotar CardChallenge#48

Taas vaihteeksi pinkkiä! Olen vallan ihastunut näihin Gorjuss Girl-leimoihin, tosin tämä kuva on leimattu askartelutapaamisessa. Itse ostin Maijulta seisovan tyttösen.
Tässäkin kortissa hieman vaikutteita Norjasta: kukkanen on kirjaimellisesti väännetty rautalangasta ja idea kopioitu suoraan Sassan kortista. Rautalangan päälle on levitetty Stickles-kimalletta muutama kerros.
Jemmassani on ollut tuo musta pitsi, jota en ole saanut toimimaan muussa kortissa, mutta tähän se kävi mielestäni oikein kivasti.


sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Jehkotar CardChallenge#47

Sanalliseen haasteeseen( by Jehkotar) on heittäydyttävä mukaan, vaikka yleensä ne ovat niitä vaikeimpia olleet. Ehkäpä tuo norjalaisten taitteluinnostus on vallannut minutkin ja tämä haaste ei ollutkaan niin vaikea kuin ehkä aikaisemmin on ollut. Tuo haitaritaite on sitä varten, että kortin saa näpsäkästi kuoreen ja toisaalta sitten seisomaan pöydällä. Ihan varma en ole, mutta uskallan väittää kuitenkin, että en ole norjalaisissakaan blogeissa nähnyt samanlaista taitetta. Vai muistanko väärin? Saa korjata!
Kortista tuli yllättävän vihreä, ehkäpä liiankin vihreä. Tähän korttiin sain ekaa kertaa laitettua tuon kuningasideani taulukoukun. Tosin se kyllä taitaa olla jo "keksitty" aikaisemmin, ei varmaankaan ole oma ideani. Olen varmaan jokaiseen korttiin yrittänyt sitä tunkea, mutta vasta tähän se sitten istui.






sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Jehkotar CardChallenge#45

Työkaverini tilasi kortin poikavauvalle. Varastossa ei sopivaa ollut, joten tein kortin Jehkottaren tämänviikkoisen mallin mukaan, jonka oli meitä varten tehnyt MIIJJA.


lauantai 14. helmikuuta 2009

Jehkotar CardChallenge#44

Kovin on täällä keväinen tunnelma, vaikka ulkona paukkuu pakkanen... Leimasin on vaan niin ihana, että sisäinen pakko ajoi tekemään tällä kuvalla kortin. Kyseinen leimasin on rantautunut meille jo aika päiviä sitten, ei vaan ole tullut käytettyä aikaisemmin. Olin jo väritellyt kuvan valmiiksi ja katsonut myös paperinkin. Sattumalta sopi tuon suuntainen kuva haasteeseen, jonka siis HELMI oli suunnitellut. Ja mukava malli olikin, kiitos siitä. Olin myös miettinyt käyttäväni noita ompeleita ja malli sopi siihenkin todella hyvin.

LISÄÄN TÄHÄN VIELÄ TOIVOTUKSET TEILLE KAIKILLE!
Minun ystäväni on kuin villasukka,
joka talvella lämmittää.
Ja minun ystäväni on kuin niitynkukka
joka saa minut hymyilemään.
Ota kädestä kiinni tule kanssani rantaan,
vien sinut katsomaan,
miten aurinko laskee puiden taakse
ja saa taivaan punertamaan.

Minä olen vielä pikkuinen ja siksi tahtoisin
oppia tään maailman paljon paremmin.
Ja kun mä sitten joskus olen aikuinen
niin toivon että oppimasta koskaan lakkaa en.

Minun ystäväni on kuin villasukka,
joka talvella lämmittää.
Ja minun ystäväni on kuin niitynkukka,
joka saa minut hymyilemäään
Ota kädestä kiinni,
tule kanssani rantaan,
vien sinut katsomaan,
miten aurinko laskee puiden taakse
ja saa taivaan punertamaan.


lauantai 7. helmikuuta 2009

Jehkotar CardChallenge#43

Viimeviikkoinen "Jehkotar" jäikin työkiireiden takia väliin, mutta tämänviikkoiseen kyllä osallistun innolla. Elina oli tehnyt sanallisen haasteen, jossa kiellettiin kuvien ( 3D/leima) käyttö. Hassu juttu, korttia tehdessäni olin koko ajan laittamassa johonkin osaan jotain leimakuvaa tai kiekuroita. En ollut ihan varma koskiko kielto noita kiekuroita, joten en niitä sitten laittanut, vaikka mieli teki.
Korttini on tehty huomenna synttäreitään viettävälle mieheni kummipojalle. Ehkäpä siksi olikin suht helppo tehdä kortti ilman leimakuvaa, koska onhan tullut selväksi, ettei varastooni ole vieläkään eksynyt "miehisiä" tarvikkeita.
Korttiin käytetyt materiaalit ovat eilen kotiutuneesta Taitopuoti Paperinauhan paketista. Paperit ihanasta Makingmemoriesin Rouge&Mocha paperikosta, tarrat saman firman Mocha kimalletarroja.





lauantai 24. tammikuuta 2009

Jehkotar CardChallenge#41

Maissin tekemä haaste tälle viikolle sai kyllä inspiraation pyörimään päässäni hullun lailla. Olen niin ihastunut tähän nalleen, että näin sen heti istumassa ympyrän reunalla jalat roikkuen. Paperien kanssa jouduin hieman pyörittelemään, kun lopputuloksesta meinasi tulla koko ajan edellisen postauksen kaltainen ja halusin kuitenkin jotain vaihtelua. Tähän korttiin tein ensimmäisen helmineulani ( vaimikäsenytoli). Harjoittelua vaatii..mutta kivaa on, varsinkin kun lainasin isännän työvälineitä. Laiskana yritin ensin tavallisilla saksilla painella välihelmiä (vaimikäsenytoli) littanaksi..ei oikein toiminut;) Näitä koristeita kyllä tullaan näkemään lisää korteissani.


Tähän on pakko myös kertoa, että minäkin olen Karitan lailla tilannut AIVAN IHANASTA putiikista Norjasta kuin UNIK HOBBY.
Melkein samana päivänä tehtiin erikseen tilaukset ja kun Karitalle paketti tuli kotiin niin minä sain ilmoituksen, että pakettini on jäänyt tulliin. Toimin sitten ohjeiden mukaan ja parin päivän kuluttua paketti tuli kotiin. Meillä ei ollut silloin ketään kotona, joten en tiedä yrittikö postinkantaja koputella ovea, koska paketti oli niin iso ( tilasin siis mm.12x12 papereita). Jostain postilainen oli kuitenkin hermostunut ja taittanut n. 3 cm paksun paketin kahtia ja runtannut sen laatikkoon. Hieman rupesi takaraivo kiristymään sitten mulla, kun isäntä soitti töihin illalla ja tästä kertoi. Onneksi kuitenkin kaikki paperit olivat ehjiä ja muut tilpehööritkin. Olin jo mielessäni tekemässä valitusreissua postiin. En sitä kuitenkaan tehnyt.
Ps. sukulainen sattuu olemaan Postissa töissä ja olen hänelle kertonut asiasta. Lupasi kertoa eteenpäin tapahtuneesta!

lauantai 17. tammikuuta 2009

Jehkotar CardChallenge # 40

Kovin tuli sinisävyinen kortti tällä kertaa, mutta olen kuitenkin aikas tyytyväinen lopputulokseen. Aika jännä juttu, että kortit tuntuu näillä tummemmilla sävyillä onnistuvan paremmin kuin tuollaisilla edellisen postauksen hempeämmillä sävyillä. Hanne oli suunnitellut tämänviikkoisen haasteen. Alussa tuntui, että kortti jää kovin tyhjäksi, mutta kappas vaan.. aika täyteen pohjan sain. Ja jopa tekstikin mahtui.. Leikin innoissani retroleikkurilla ja Grunge Collectionin retroleimasimella. L-kokoisella leikkurilla saa hyvin leikattua irti leimatun kukan kun kääntää leikkurin alapuolen ylöspäin ja tähtää leimakuvan terän alle. Täytyy vielä kokeilla M-kokoa tuon leimasetin pienempään kukkaan.
LISÄYS: Kuvissa näkyy kun leikkaan M-kokoisella leikkurilla pienemmän retrokukan irti







perjantai 2. tammikuuta 2009

Jehkotar CardChallenge # 38

Tänään taisi olla ensimmäinen kerta kun perjantai pääsi yllättämään. Joulu ja uusi vuosi sekoittivat tuttuun tapaan pääni päivistä, eikä vuorotyökään auta tilannetta. Onneksi haaste oli todella innoittava, kiitos Oliveria, niin ei suunnittelu vienyt hirveästi aikaa. Jouduin tosin kääntelemään mallia, koska olin värittänyt valmiiksi pystymallisen kuvan. Lopputulos on aika hempeä, ei ehkä ihan sitä mitä olen ennen tehnyt. Ihme ja kumma tapahtui myös tänään, voitin edellisessa haasteessa ihanan pöllömäisen leimasetin! koska oli edellinen kerta kun jotain voitin? Ei muista..
Taustapaperi DCWV:n SWEET lehtiöstä, kukka Petaloon, sydämissä kultasumutetta. Leimat Magnoliaa ( tänään kotiutui ihana sydän leimasin ja sumute).

perjantai 26. joulukuuta 2008

Lisää kortteja Jehkottaren haasteeseen

Kun pääsin vauhtiin, niin pakkohan sitä oli tekaista parit lisäkortit haasteeseen.Tässä sinisävyinen kortti pienelle pojalle. Sydämen paperi Memory Boxilta. Sininen tausta on itseleimattu kiekuraleimasimella. Tämä hieman häiritsee omaa silmää, tuli ehkä liian sekava.





Ja tässä vaaleanpunaista. Kimalletaustapaperi DCVW:n SWEET-lehtiöstä. Ja kuvan alla oleva paperi Basic Grey. Lisään vielä molempiin onnittelutekstin kunhan päätän laitanko tarralla vai leimaamalla..vaikeaa ;)


keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Jehkotar Special CardChallenge 2008



Siis tämä oli niin MUST-haaste kuin olla voi. Pienet ihmisenalut ovat olleet aina lähellä sydäntäni, Lastenklinikoiden kummien järjestämiin tempauksiin on tullut osallistuttua jos jonkinmoisiin.

Osallistun ainakin tällä kortilla, joskin on hyvin todennäköistä, että tulee vielä tehtyä "pojan värinen" kortti. Käytin tähän juuri ennen joulua saapunutta paperia, DCWV:n SWEET-lehtiöstä (kiitos taas Paperellan Anskulle nopeasta toimituksesta!) Rusehtava paperi on Fancy Pantsin.

NYT KAIKKI MUKAAN HAASTEESEEN! Tässä vielä enemmän haasteesta:


Special CardChallenge 2008

Tampereen yliopistollisen sairaalan vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuosastolla hoidetaan vuosittain yli tuhat vauvaa. Osa näistä pienokaisista viettää osastolla useita kuukausia kasvaen ja vahvistuen ennen kotiin pääsyä. Osastolla on tapana muistaa vauvoja "syntymäpäivinä", joita osastolla vietetään kuukauden välein. Tämänkertaisena haasteena olisikin tehdä kortti vauvalle. Enkeliaiheita tulisi välttää, koska tällaisella osastolla enkeleillä on valitettavasti hyvin erilainen merkitys. Vaikka kuinka toivomme suojelusenkeleitä jokaisen keskoskaapin ja vauvankopan viereen, poistuu osa pikkuisista oikeiksi enkeleiksi.

Lisähaaste: Halutessasi voit lähettää kortin suoraan osastolle, jolloin joku pikkuisista saa sen syntymäpäivänään. Korttinsa osastolle lähettäneiden kesken arvotaan pieni yllätyspalkinto. Laitathan kortin mukana yhteystietosi erillisellä lapulla niin palkinto voidaan lähettää voittajalle. Yllätyspalkinto arvotaan 9.1.2009. Tämän jälkeenkin kortteja voi vielä osastolle lähettää, mutta ne eivät osallistu yllätyspalkinnon arvontaan.

Kortit voi lähettää osoitteella:
Paula Majuri
TAYS, VTO/L05
PL 2000
33521 Tampere

Over a 1000 babies are treated every year at the Neonatal Intensive Care Unit and The Neonatal Ward of the Tampere University Hospital. Some of these little ones have to spend several months on the ward to gain weight and strength before they can go home with their parents. The staff has a tradition of remembering each baby monthly on their "birthday". Therefore, the new challenge is to make a birthday card to a baby.

Option: You may send your card straight to the neonatal unit of Tampere University Hospital and one of the little patients will get it on his/her birthday. A surprise gift
will be raffled among the participants of the optional challenge. Please note, that angel theme should be avoided as some of the little ones pass on to become real angels and therefore angels are a delicate subject on this kind of unit. Remember to include your contact info on a separate sheet in case you are the lucky winner! The drawing will take place on January 9th, 2009. Cards arriving after this will not be included in the draw, but are greatly appreciated at the ward.

Cards may be sent to:
Paula Majuri
Tampere University Hospital
Neonatal Intensive Care Unit/ Neonatal Ward L05
PO BOX 2000
FI-33521 Tampere