sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Explosion box-kortti

Muistattehan kun Karita taannoin teki tällaisen "räjähtävä laatikko-kortin". Pakkohan tuota oli sitten matkia. Tein laatikon kuitenkin hieman erilailla, laitoin sisälehdille lasten kuvia, kun Karita oli koristellut muilla koristeilla. Laatikosta meinasi tulla ikuisuusprojekti, mutta vihdoin ja viimein se on valmis!! Tuo kuvien ja kannen koristelemisen osuudet oli helpoimmat ja kun ne olivat valmiit, ei millään meinannut riittää inspiraatiota ulkoreunojen ja sisimmän osan tekoon. Mutta mennään katselemaan kuvia!

Ja kuten kannesta selviää, laatikko on siis tehty äitienpäivää ajatellen



Tässä ulkoreunat, joihin leimasin ihanalla kulmakiekuralla koristeet. Leima on aika iso, joten sitä ei ole tullut kovinkaan paljon käytettyä. Tähän se kuitenkin sopi aikas hyvin. Kantta tehdessäni tein mokan, joka näkyy tässä kuvassa. Kansi oli liian iso, joten reunat ikävästi jäävät repsottamaan.



Kannen avaamisen jälkeen laatikko näyttää tältä. Eli siis se sisin osa, jonka kanssa oli hieman vaikeuksia. Päätin lopulta laittaa ihan simppelisti vaan onnentoivotukset ja Memory Boxin paperit. Paperit ovat niin kauniita ettei muuta tarvita.



Sitten valokuviin. En laita kaikista kuvaa, vaan otoksen omasta mielestäni onnistuneista kuvista. Tässä nuorimmainen on viime kesänä trampoliinissa hypplemässä. Valkoiset pilkut kuvan ympärillä ovat siirtokuvia. Ja vasemmassa reunassa näettä allekirjoittaneen peukalon. Kuvia oli aika vaikea ottaa sivuista, jos valo ei heijastunut ilkeästi niin sitten laatikon edellinen kerros peitti koko kuvan.




Ja edelleen nuorimmainen neiti kesäheinänä. Alimmat kukat ovat retroleikkurilla leikattu, ylimmät kuuluvat paperiin.



Ja sitten, ah niin rakastavaiset sisarukset.. Takana näkyy edellisen kuvan sivusta yläreuna.



Älkää huolestuko, tässä viimeinen kuva! Siinä neiti kohtayhdeksänvee poseraa joulukuusen edessä. Alareunassa vilahtaa alimman kerroksen sivu, jossa on synttärikakun kynttilöiden puhallus meneillään, siitä en enää kyllä jaksa laittaa omaa kuvaa tähän.






muokkausta: Marikalle tulee tässä vastaus:

Ensin kartongista leikkasin 30x30 cm kokoisen neliön. Sitten mittasin sen 10x10 cm kokoisiin neliöihin ja leikkasin kulmat pois. Nyt kartonki oli siis ristin/rastin muotoinen.

Seuraava kerros oli 27x27 cm ja se jaettiin sitten 9x9cm kokoisiin neliöihin ja taas kulmat pois.

Kolmas kerros vastaavasti 24x24cm ja jaettiin 8x8 cm kokoisiin.

Kannen tein 11x11cm kokoiseksi ja 2 cm reunat. Tämä 11 cm oli siis liian iso, jonka takia valmiin laatikon reunat jäivät repsottamaan. Varmaankin 10, 5 cm riittää kannen kooksi.

Sitten vain koristelemaan. Kun sivut on koristeltu, nämä ristin/rastin muotoiset osat kiinnitetään keskustasta yhteen ( itse laitoin kaksipuoleisella teipillä). Koristeita ei siis tule kuin sisimmän kerroksen keskusosioon ( jossa minulla siis tuo onnitteluteksti)

Joku näppärä ja viitseliäs voi laittaa koristeita/valokuvia sivujen molemmille puolille. Itse en jaksanut, joten sivujen ns. taustat jätin vaan kartongille. Laatikon ulkoreunassa on paperit ja leimasinkiekurat.

Tuliko tästä ymmärrettävää? Saa kommentoida!!

7 kommenttia:

Karita kirjoitti...

Siis WAU!!! Tämähän on paljon upeampi kuin oma tekemäni! Siis nyt jos koskaan on aihetta olla tyytyväinen. Olet todellakin onnistunut :)

ammax kirjoitti...

Mielettömän Upea!!! Siis aivan uskomattoman hieno!!! Sanat ei riitä kuvaamaan ihastustani =)
Onneks ei jääny ikuisuusprojektiksi. Mutta onhan tossa ollu ihan mieletön homma 8) wau!

myy ja vilijonkka kirjoitti...

tämä laatikko on kyl huippu kaunis! upeasti onnistunut!

maiju kirjoitti...

Todella ihana :)

Marika kirjoitti...

MoikkaMoi,
Mahtava!

Mutta miten olet sen tehnyt=

PaperiFani kirjoitti...

Mielettömän upea laatikko :)

SannaS kirjoitti...

Aivan upea! mielettömän kaunis, voi kun sais itsekin aikaiseksi tällaisen. =)