tiistai 8. marraskuuta 2011

Tilda Singing Christmas Carols

Pitkästä aikaa Magnolia korttia, tai ainakin sellaista, jossa on Tilda pääosassa. En ole viime aikoina oikein innostunut Magnoliasta, mutta tämä on sellainen leima joka uppoaa. Itseäni häiritsee kovasti se, että leimakuvilla ei ole suuta, tässä sivukuvassa suu näkyy suhteellisen selkeästi. Kokeilin ensimmäistä kertaa tekniikkaa, jossa leimakuvan ääriviivat ovat himmeitä, eli ns. no-line tekniikkaa. Olen siis musteen laittamisen jälkeen muutaman kerran leimannut kuvan tavalliselle paperille ja sitten vasta lopulliselle akvarellipaperille. Tällöin ääriviivat ovat himmeät. Vaikutteita tähän kokeiluun sain Norjan Camillalta, joka oli vastikään tehnyt kortin tällä tekniikalla.
Kuvaan on lisäksi maskattu Magnolian katulamppukin, joka oli ensimmäistä kertaa sekin käytössä. Taitaa varmaan ollut ainakin vuoden käyttämättä. Kuuset ja aita stanssattu ystävältä, kiitos niistä. Laitoin molempien päälle Puffy Velvet- kynällä lunta. Kulmakoriste maalattu krakleerausmaalilla.





I have tried no-line technique for this Magnoliacard. Well, it was my first time, but I´m quite satisfied with it. A little bit snow with embossing Puffy Velvet and some sparkle with Stickles Tiara and Diamond. I used Distress crackle paint Picket Fence for corner embellishment.

I´d like enter my card to :

Sketchy Colors # 92

MDUC: #121 Charms and Bling

Truly Scrumptious: #69 Bingo Time ( embossing-flower-glitter)

10 kommenttia:

AN kirjoitti...

Tosi kaunis-pitääpä kokeilla tuollaista leimaamistakin--vaihteekis--ja minäkin tykkään tästä sivukuva Tildasta-en vaan ole onnistunut saamaan yhtään kuvaa--

TaijuS kirjoitti...

Kaunis kortti! Ihanasti taustapaperi sopii noihin kuviin!

Janne kirjoitti...

WOW this is cute. Thanks for joining us at MDUC this week.
Janne

SannaS kirjoitti...

kaunis herttainen kortti!! ihana talvinen fiilis!! =)

Janiel/ janny kirjoitti...

Stunning!!! Beautiful soft colors and beautiful coloring..

Thank you for sharing with us at the MDUC bling and charm challenge this week.
hugs, Janiel

Unknown kirjoitti...

OMGOSH this is wonderful, I love how you have coloured your image, she looks so perfect:-) Thanks so much for sharing your card with us this week at MDUC
Hugs
Karen
xxx

Marianne kirjoitti...

This is a beautiful Christmas card, with a lot of Christmas stirit!
Thank you for joining Sketchy Colors, and lots of luck!
Hugs, Marianne:)

Fleur kirjoitti...

A gorgeous card, Thank you so much for entering our challenge at Truly Scrumptious this fortnight, good luck & hope you’ll join us again!
Hugz Fleur xXx

Merkku kirjoitti...

Onnittelut top-4 valinnasta!

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita kortteja (: